Pyöräilyaiheinen aamunavaus

29.4.

Alta löytyy ehdotus Pyöräilyviikon tai Pyörällä kouluun -päivän aamunavaukseksi. Sitä voi hyödyntää sellaisenaan tai pohjana omalle esitykselle. Oppilaille kiinnostavinta on varmasti, mikäli he saavat olla itse valmisteluissa mukana ja pääsevät aamunavauksessakin kertomaan omia kokemuksiaan pyöräilystä. Vaihtoehtoisesti opettaja/oppilaat voivat lukea tekstin sellaisenaan.

ALKUUN PYÖRÄN SOITTOKELLOJEN KILINÄÄ

Pyörällä kouluun!

Tulitko tänään kouluun pyörällä? Jos tulit, olet luultavasti jo aika hyvin hereillä, sillä auringonpaiste/kevätsade/vastatuuli/ ja lintujen kevätliverrys ovat tunnetusti hyviä herättäjiä.

Tällä viikolla vietetään koko Suomessa Pyöräilyviikkoa. Osa meistä on varmasti pyöräillyt koko talven tai ottanut pyörän esiin jo maalis-huhtikuussa, mutta viimeistään nyt alkaa pyöriä näkyä liikenteessä yhä enemmän. Pyöräilyviikko muistuttaa siitä, että pyöräily sopii ihan kaikille ja lähes kaikkiin tilanteisiin: lapsille, perheille, ikäihmisille, koulumatkoille ja työmatkoille. Ihan muuten vaan, omaksi iloksi.

Miksi pyöräily on niin hyvä asia?

Vaihtoehto 1) OPPILAIDEN KOMMENTTEJA
Kuunnellaan muutaman oppilaamme ajatuksia siitä, mikä pyöräilyssä on parasta.

Vaihtoehto 2) LUKIJA KERTOO

Pyörällä pääsee kouluun ja koulusta pois nopeasti. Matkat, jotka kävellen tuntuvat pitkiltä ja sujuvat hitaasti, sujuvat pyörällä kevyesti ja nopeasti. Kolmen, neljän ja viiden kilometrin matkat ovat juuri sopivan mittaisia pyöräiltäviksi. Kun niihin tottuu, taittuu pidempikin matka nopeasti.

Vauhdin lisäksi pyöräilyssä kivaa on vapaus. Pyörällä pääsee kirjastoon, treeneihin ja uimahallille ihan itse, yksin tai kavereiden kanssa. On kiva, kun ei tarvitse olla pyytämässä kyytiä kenenkään vanhemmilta. Hollannissa, jossa pyöräillään paljon, nuoret ovat sitä mieltä, että pyöräilyssä parasta on itsenäisyys – saa pyöräillä yksin ja kavereiden kanssa ilman aikuisia. Monen mielestä taas pitkät pyöräretket perheen kanssa ovat hauskinta tekemistä viikonloppuisin. Mikä sinusta on parasta?

Hauskuuden lisäksi pyöräilystä on hyötyä. Pyöräily on terveellinen ja ympäristö- ja ilmastoystävällinen tapa liikkua paikasta toiseen.

Ulkona liikkuminen tekee hyvää lihaksille ja aivoille. Ulkona liikkumisen jälkeen on helpompi keskittyä ja joskus oppiminenkin sujuu paremmin. Tai ainakin pysyy hyvin hereillä.

Pyörät eivät saastuta ilmaa, sillä ne eivät päästelee perästään ympäristöä pilaavia pakokaasuja. Melukin vähenee, sillä pyöristä kuuluu korkeintaan soittokellon kilinää.

Pyöräily vie vähemmän tilaa kouluun johtavilta teiltä. Tuntuuko sinusta joskus siltä, että koulun edessä on aamuisin kauhea ruuhka? Voit huviksesi laskea, kuinka paljon tilaa vie kymmenen autoa, jossa joka toisessa istuu yksi ihminen ja joka toisessa kaksi ihmistä. Laskettuasi tämän, voit laskea, kuinka paljon tilaa kadulta vie sama määrä pyörällä polkevia ihmisiä. Entä kuinka paljon tilaa pihalta vievät kymmenen autoa? Entä kymmenen tai kaksikymmentä polkupyörää?

Mietipä hetki omaa koulumatkaasi. Jos kuljet sen bussilla tai henkilöautolla, mitä teet matkan aikana. Jutteletko kavereiden tai vanhempien kanssa? Kuunteletko aamun ääniä luonnossa? Pelaatko jotain peliä tai luetko läksyjä? Entäpä pyörällä?

Monet ovat huolissaan koululaisten pyöräilyn turvallisuudesta. Onneksi koulureittien turvallisuuteen voi vaikuttaa monin tavoin. Kaupunki on vastuussa hyvistä ja sujuvista reiteistä. Me kulkijat voimme vaikuttaa liikennekulttuuriin. Mitä enemmän pyöräilemme ja kävelemme, sitä vähemmän autoja liikkuu koulun lähellä ja pihalla ja sitä turvallisempaa on kävellä ja pyöräillä. Mitä enemmän pyöriä on liikkeellä, sitä paremmin autolla liikkuvat huomaavat heidät. Haluammeko tehdä pyöräilystä turvallisempaa? Pyöräillään enemmän!

Huomisesta alkaakin kilpailu: kuinka monta kukkaa tunnistat matkan varrelta? Kuinka monen linnun laulun erotat? Kuinka moni pyöräilijää polkee sinua vastaan aamulla? Kuinka moni pyöräilijä hymyilee?

LOPPUUN PYÖRÄN SOITTOKELLOJEN KILINÄÄ tai PYÖRÄILYAIHEISTA MUSIIKKIA**

** Pyöräilyaiheista musiikkia aamunavaukseen:
o Paukkumaissi: Jopo
o Egotrippi: Polkupyörälaulu
o Marjo Leinonen & Viranomaiset: Fillari
o Jukka Poika ja JenkkaRekka: Rullaan
o Pate Mustajärvi: Ajan päivin, ajan öin
o M.A. Numminen: Att cykla är nödvändigt
o Freeman: Ajetaan tandemilla
o Red Hot Chili Peppers: Bicycle Song
o Joe Dassin: A vélo à Paris
o Yves Montand: A bicyclette
o Mireille Mathieu: Les Bicyclettes De Belsize
o Queen: Bicycle Race
o Fats Domino – Rockin’ Bicycle

Kommentointi on suljettu.